Tutkimuskeskus WANDER juhli 20. elokuuta 20-vuotista taivaltaan juhlaseminaarissa “Pintaa syvemmälle – veden, sisätilan ja kasvun tutkimusmatka”. Tapahtuma kokosi alan asiantuntijoita ja yhteistyökumppaneita SAMKin Rauman kampukselle Merimäelle sekä Teamsin välityksellä ympäri Suomen.
Seminaarin aikana palattiin kahden vuosikymmenen mittaiseen tutkimusmatkaan veden, materiaalien ja sisäympäristön hygienian parissa. Ohjelmassa kuultiin puheenvuoroja niin tutkimuskeskuksen historiasta kuin meneillään olevista hankkeista, jotka liittyvät muun muassa vesitutkimukseen, sisätilahygienian kehitykseen ja biotalouden uusiin sovelluksiin. Samalla katse käännettiin tulevaisuuteen: millaisia tutkimuskysymyksiä seuraavat vuodet tuovat mukanaan ja miten WANDER voi vastata yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin.

Vesitutkimuksesta sisätilan hygieniaan
Seminaarin aluksi tutkimuspäällikkö Martti Latva palasi ajassa taaksepäin silloisen Prizztech Oy:n alaisena toimineen Vesi-instituutin perustamisvuosiin. WANDER-nimeen päädyttiin vuonna 2009 sen helpon lausunnan takia. Toiminnan pääpaino oli aluksi erilaisten selvitysten tekemisessä, esimerkiksi juomaveden laadun ja materiaalien kestävyyden osalta. Seuraavaksi tutkijalehtori Aino Pelto-Huikko kertoi esityksessään ”Olipa kerran talousvesi, verkostomateriaalit ja toive eurooppalaisesta tuotehyväksynnästä” EU:n materiaalihyväksynnän luomisen viidakosta, jossa WANDERin asiantuntijat ovat olleet mukana jo vuodesta 2005 lähtien. Johtava tutkija Merja Ahonen esitteli käynnissä olevia sisätilan hygienian hankkeita. Kolmevuotisessa HEAL-hankkeessa on saatu lupaavia tuloksia sisätilan hygieniakonseptin vaikuttavuudesta sairastuvuuteen päiväkotiryhmässä. Juuri alkaneessa Smart Care Environments -hankkeessa kehitetään palveluasumisen hyvinvointia edistävää Smart Care -konseptia.
Nanokuplat, biohiili ja Agri-PV
Kahvitauon jälkeen Holtra AB:n toimitusjohtaja Fredrik Eklund esiintyi Teamsin kautta ja kertoi nanokuplien historiasta ja niiden havaitsemismenetelmistä, erityisesti kehittämästään edistyksellisestä nanopartikkelien karakterisointitekniikasta. WETA-hankkeessa tutkitusta magneettisesta vedenkäsittelystä (MWT) kertoivat Martti Latva ja asiantuntija Noora Salonen. WANDERin laboratorion pilot-verkostolla tutkittiin tuotettujen nanokuplien vaikutusta eri putkimateriaalien sisäpintaan. BIOVAHVA-hankkeesta tilaisuudessa nähtiin projektipäällikkö Sari Repka, joka esitteli biohiilen käyttöä kuusentaimien kasvatuksessa. Myös tutkija Teemu Heikkinen oli paikalla puhumassa Agri-PV -järjestelmistä, joilla voidaan tehostaa maankäyttöä yhdistämällä ruoan- ja sähköntuotantoa.
Kasvualustat, tautisuojaus ja veden riittävyys
Lounaan jälkeen esiintyi asiantuntija Kalle Salonen aiheenaan kasvualustojen reaaliaikaisen seurannan kehittäminen. Mikaha-hankkeessa on tehty laajaa antureiden testaamista ja parhaan mahdollisen kasvualustan määrittelyä turpeen tilalle. Kasvualustasta voidaan mitata esimerkiksi lämpötilaa, kosteutta ja ravinteiden määrää. ERISTEK-hankkeen eläintilojen teknologisista hygieniaratkaisuista kertoi projektipäällikkö Meija Kivisaari. Tehokkaan tautisuojauksen avulla katkaistaan tartuntaketjut sulkutilassa käyttämällä esim. FarUVC-lamppuja, ilmanlaadun mittareita sekä antimikrobisia pinnoitteita. Lopuksi erikoistutkija Riika Mäkinen esitteli Vesivara-hanketta, jossa veden riittävyyden varmistaminen muuttuvassa ilmastossa nähtiin keskeisenä tutkimushaasteena. Hankkeen piloteissa tutkitaan mm. vedenkäsittelymenetelmien vaikutusta Legionellan esiintyvyyteen.
Katse tulevaisuuteen
Seminaarin lopuksi kuultiin SAMKin teknologia ja merenkulun osaamisaluejohtaja Heikki Haaparannan videotervehdys suoraan Intiasta. Hän kiitti WANDERin henkilökuntaa kovasta asiantuntijatyöstä ja totesi tutkimuskeskuksen olevan luotettava ja arvostettu kumppani niin kansallisessa kuin kansainvälisessä yhteistyössä.
Kahden vuosikymmenen aikana WANDER on rakentanut maineen edelläkävijänä veden, materiaalien ja sisäympäristön hygienian tutkimuksessa. Juhlaseminaari osoitti, että työ jatkuu vahvana ja että tulevaisuuden tutkimusmatkat odottavat jo nurkan takana.